Kävin viikonloppuna ainejärjestön järjestämällä excursiolla Tartossa. Matkaan kuului shoppailun, kaupungissa kiertelyn ja hyvän ruoan lisäksi "hieman" myös juhlimista :) On kyllä kaunis kaupunki Tarto. Eikä tarvinnut pitää kaksin käsin kiinni omaisuudestaan toisin kun olisi varmaan Tallinnassa joutunut tekemään. Jonkin verran tuli vaatteita osteltua ja tottakai myös lankoja :) Löydettiin kaverin kanssa uudesta Kaubamajasta 3. kerroksesta lankakauppa ja oli muuten valikoimaa siellä kaupassa. Ja halpoja lankoja. Saanen esitellä lankasaaliini
541171.jpg

Kaikki langat ja bambupuikot, lukuunottamatta puna-violettista hahtuvalankaa, maksoivat n. 20 €. Suomessa olisin saanut maksaa vähintään puolet enemmän tuosta saaliista. Hahtuvalanka oli matkamuisto myymälästä ja sekin oli vain n. 4€ 130g. Tarkkaan en vielä tiedä mitä noista tulee, mutta mhaireista luultavammin tulee huiveja. Niin ja helmilangoista tietenkin laukkuja :) Jos Tartoon eksyt niin kannattaa piipahtaa tuolla lankakaupassa, suosittelen.

541174.jpg

Nuo oli pakko ostaa itselle käyttöön. Olivat niin kauniit ja edullisetkin. Ostettu samaisesta matkamuistokaupasta hahtuvan kanssa.