Tänään on siis syntymäpäiväni. Muutaman lahjuksenkin olen saanut :)988055.jpg
Kate Jacobsin kirjoittaman Pienen lankakauppa-kirjan sain vanhemmilta ja SMG:n uuden levyn poikaystävältä. Levys sain jo sunnuntaina kun piti päästä kuuntelemaan sitä automatkalla :) Vielä en ole ehtinyt kirjaa lukemaan, mutta viimeistään viikonloppuna oli ajatuksissa päästä kirjan luku aloittamaan.

Viime viikonloppuna meillä oli ainejärjestön vuosijuhlat. Sinnehän toki piti saada jotain uutta. Viime syksynä ostin turkoosi-violetin juhlapuvun, joka oli tänä vuonna nyt päällä. Puvun seuraksi tein keväällä violetin helmilaukun. Nyt vähän korjailin laukkua, koska paksun sisävuoren ja ehkä himpun verran liian pienen kehyksen vuoksi laukku vängersi. Twin-shopista tilasin uudet kehykset ja tein myös laukkuun kantosangan.
988092.jpg
Hieman nyt tuossa kuvassa epäselvästi näkyy laukku, mutta ainakin muoto on erilainen kuin vanhassa. Kädessä näkyvän ranne renkaan tein myös itse.
988057.jpg
Tässä kuva siis koko setistä, johon kuuluu rannerenkaan lisäksi kaulakoru ja korvikset
988085.jpg

Juhlat olivat erittäin onnistuneet ja hauskaa oli :) Juhliminen meni ihan pikkutunneille asti, joten aamulla hiukan väsytti, mutta iltapäiväksi selvittiin vielä brunssillekin.

Yksi uusi helmilaukku on valmistunut. Nimeltään Musta oliivi. Sen sai syntymäpäivälahjaksi ystäväni Milla. Ennen laukun lähettämistä en ennättänyt tehdä siihen kantosankaa, joten sellaisen olen luvannut vielä jälitoimituksena tehdä. Tässä laukussa on nyt yksi helmikuvia vähemmän kuin aikaisemmissa. Sen vuoksi laukku onkin hieman kapeampi. Sisällä on taasen harmaa taftivuori.
988107.jpg

Nyt tämä tyttö lähtee ostamaan kengät ja sitten vielä illalla pieneen koulutustilaisuuteen.