Nimittäin surplice bodice camisole kirjasta Knittin lingerie style. Viime viikolla sain samaisesta kirjasta valmiiksi yhden neuleen ja heti piti aloittaa jo toinen. Kuvia uudesta tekeleestä myöhemmin, kunhan ehdin sen kuvata. Tulevan pitsitopin pitäisi olla valmis n. 2,5 viikon kuluttua, koska silloin lähde rentoutumaan muutamaksi viikoksi Guadeloupelle :) Tähän asti on nyt päästy viikon sisällä:
1332715.jpg
Eli takakappeleen yläosa valmiina ja nyt etuosien silmukat luotuna. Onneksi tuo on aivotonta sileää neuletta ja helposti saa tehtyä telkkua katsellessa. Tosin onneksi kohta alkaa pitsineuleosuus ja pääsee tekemään hieman haastavampaakin puuhaa. Viikonloppuna on edessä valmistujaisjuhlat, vaikka en vielä ihan valmistukaan, mutta pidetään kuitenkin jo nyt kurssin valmistujaiset. Mukavaa päästä taas juhlapukeutumaan pitkästä aikaa. Oh, kuinka rakastankaan pukujuhlia! On niin mukavaa kun saa laittautua hienoksi ja samalla ennen juhlia höpötellä ystävien kanssa sekä siemailla kuohuviiniä hyvässä seurassa. Ei jaksaisi odottaa lauantaihin saakka :)

P.S. Käykää vastaamassa tässä blogissa kyselyyn.