Viime aikoina on tullut hankittua muutamia uusia kirjoja.
1681348.jpg
Sensual knit-kirjassa on paljon ihania neuleita, jotka tekis mieli melkein kaikki tehdä. Tällä hetkellä on siitä tekeillä 2 neuletakkia, toinen palmikko ja toinen aivan tavallisen, yksinkertainen. 400 knitting stitches-kirjan sain tuliaisiksi poikaystävältäni hänen Lontoon matkaltaan. Mahtavan paljon malleja, yhden mallin jo otinkin tekeillä oleviin sukkiin.
1681349.jpg
Tälläinen takki on ed. mainitusta kirjasta tekeillä, vasta takakappaleessa mennään. Aika hidasta ja työlästä hommaa palmikoiden vääntäminen, mutta ihan mukavaa. Kuvion oppii myös melko helposti muistamaan ulkoa, niin tekeminenkin vähän nopetutuu kun ei tarvitse mallikaaviota kokoajan tuijotella.
1681350.jpg
Lankana Alvita alpakka Virosta tuotuna ja 4.0mm suorat bambut.

Neulomuksien lomassa olen onnitunut myös ompelemaan. Kotiliedessä nro11, -08 oli paljon taas käsityöjuttuja ja sieltä bongasin käsityökassin, jossa on omat lokerot langoille, puikoille ja muille tarpeellisille neuletarvikkeille. Ohjeen kassissa oli käytetty pellavakangasta, mutta itseltäni sattui löytymään jämäpala Marimekon verhokangasta ja siitä syntyi oiva pussukka.
1681355.jpg
Tässä kuvassa vielä puuttuu nyöri ylhäältä, jotta kassin saisi kiinni. Kankaiden saumakohtaan löysin juuri oikean väristä pitsiä Halpahallista Pirkkalasta.
1681357.jpg

Ompelin sisälle useamman kolon puikoille ja muille tavaroille sopivaksi. Valitettavasti sisäkangas oli melko rumaa, joten jätin sen kuvaamatta :)
1681351.jpg
Taitaa se vähän tuolta pilkottaa. Joka tapauksessa se on sellaista ruskeaa, jossa on mustia palloja ja se ei yhtään sovi tuohon kassin väritykseen. En löytänyt muuta kangasta siihen hätään, joten pakko oli sitten tuota käyttää.
1681354.jpg

Nyt pakkaan tavarani ja lähden viikonlopun viettoon kaverin luokse Alajärvelle. Huomenissa luvassa shoppailua Tuurin kyläkaupassa :)