Kesän loppupuolella lösin ohjearkistostani swallowtail shawl:n ohjeen (jonka neulomisen aikana onnistuin tosin hukkaamaan). Mulla on ollut aikomuksena jo tehdä se jokin aika sitten, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Nyt löysin marinadi-varastosta sopivan langan ja pistin puikot viuhumaan. Se miksi, otsikkona on että melkein, johtuu siitä että ohjeesta jäi tekemättä kaksi viimeistä kuviota. Syynä tähän oli langan loppuminen tai ainakin melkein :) Kävi nimittäin niin, että mulla oli lankaa kaksi vyyhtiä, mutta minä ja toinen vyyhti onnistuttiin olemaan koko ajan eri paikassa. Lopulta tuskastuin ja päätin huivin sitten ensimmäisen lopetuskuvion jälkeen, mutta ihan mukava siitä silti tuli :) Kuvat eivät nyt oikein ole siitä parhaimmasta päästä, mutta kun ottaa kiireessä, niin ei laatukaan ole paras.

Melkein Shallowtail shawl

Lanka: Dropsin Vivaldi, väri 29 (jota ei näemmä enää ainakaan ganstudion sivuilta löydy)

Puikot: 6mm pyöröt

Huivin sai lahjaksi kummitätini :) Nyt puikoilla on muutamat sukat tulossa ja lisäksi jotain muutakin mukavaa ja suuritöistä :)