Neulerintamalla on ollut melko tasaista. Monta projektia kesken, mutta ei yhtään valmista :) Kuulostaako tutulta? Täälläpäin normipäivää. Isomman projektin olleessa vielä kesken, olen tehnyt välissä muutaman Puro-sukat lisää. Valitettavasti ne piti toimittaa niin kiireesti pakettiin, että eivät ehtineet kuvautettavaksi ollenkaan. Niistä toiset olivat naisten sukat Puron ruskasävystä ja toiset miesten sukat revontulen väreissä.  Puro on siibä mielessä mukavaa neulottavaa kun saa neuloa isoilla puikoilla, niin tulee yhdessä illassa sukka valmiiksi. Muutoin hieman edelleen vastustan noita Novitan lankoja, mutta tämä on ollut positiivinen yllättäjä. Sen vuoksi Puroa onkin hamstrattuna useampi kerä kaapissa.

Palataanpa otsikon aiheeseen. Muutama viikko sitten eksyin sattumalta Annan aarteet blogiin. Sieltä bongasin sytykeruusut ja löysin linkin, joka johdatti minut tänne. Kyseessä on siis erittäin käyttökelpoinen idea vanhoille kananmunakennoille. Kuppiosa jätetään ehjäksi ja loput revitään suikaleiksi, jotka sitten asetellaan kuppeihin ruusun malliseksi. Tein ensimmäisen erän ruusuja ja käytin valkoista steariinia, joka ei kyllä pahemmin erotu pahvin pinnasta. Toisen erän tein vaalean vihreistä kynttilän jämistä, mutta niistäkin tuli aika vaaleita. Kannattaa siis käyttää jotain tummaa steariinia, kuten punaista. Vein ensimmäisen erän kotiin porukoille leivinuunin lämmityksessä testaviksi. Eivät ole vissiin vielä testanneet, kun ei ole palautetta kuulunut :)

Nämä nyt siis valkoisessa steariinissa kastettuja. Vihreät jäi kuvaamatta :)

Nyt takaisin neuleiden pariin, jotta niitäkin joskus valmistuisi :)