Tämä viikonloppu on kulunut Jyväskylässä ja aika pitkälti käsitöiden parissa. Viikonloppuna oli Jyväskylässä Käsityö- ja antiikkimessut. Sen suurempaa ei ollut ostoslistalla, mutta ainahan sieltä jotain tarttuu mukaan :) Paljon oli erilaisia käsitöitä taas tarjolla, puista ja metallista, kankaista ja neulotttua. Huomasin myös, että messuilla oli mukavasti uusiakin käsityöyrittäjiä tuotteineen. Yhteen kesäiseen neuletyöhön kyllä yritin etsiä lankoja, mutta ei sitten tullut sopivan väristä vastaan. Täytyy siis poiketa lankakaupasta ne hankkimaan. Samassa yhteydessä olivat myös antiikkimessut, joissa tarjontaa tuntui kovasti olevan astioille. Etenkin Arabian astiat olivat kovasti esillä. Vanhoja koruja sekä pitsejä tuntui myös olevan kovasti. Mukaan tarttuikin yksi kiva vaalean ruskea pitsinauha, josta nyt unohdin tietenkin ottaa kuvan. Lisäksi ostin kaksi rintakorua sekä vähän lankaa. Siis muuta lankaa, kuin piti :) Lanka löytyi Secret woolin pisteeltä, jossa oli loppuunmyynti menossa.

Lankana Cascade -villalanka violettina ja valkoisena, molempia kaksi kerää.

Lisäksi löysin vielä kivan ovikoristeen ulko-oveen. Heppatytöllä pitää olla myös heppa ovessa :)

 

Messujen lisäksi viikonloppuu mahtui myös nallen tekoa. Äitini on käynyt aikaisemmin jo nallekurssin Jyväskylän Kivääritehtaalla Taitokeskuksella. Itse en ollut aikaisemmin nalleja tehnyt. Nyt saimme äidin tuttavan kanssa viikonloppu opastuksen nallen tekoon. Oli muuten todella mukavaa puuhaa, vaikka aikaa se toki vie kun kaikki osat ommellaan käsin. Tekemäni nalle oli jo osaksi tehnyt; osat oli jo ommeltu. Minulle jäi sitten raajojen kiinnittäminen, täyttö, nenän ompelu, silmät ja viimeistely. Oli oikeastaan mukava tehdä näin alkuun puolivalmis nalle, sillä muutoin nalle oli tuskin tässä ajassa vielä valmistunut. Nyt kun kuitenkin sain opastuksen kaikkiin työvaiheisiin, niin osaan tehdä seuraavan nalle jo itse. Niin ja toinen nalle on jo tuloillaan :) Valmistuneella nallella ei ole vielä nimeä, mutta ehkä se tässä sitä katsellessa kehityy.