Pieni välipostaus. Olen kokonaan unohtanut postata kuvat tuunatusta paidasta. Aloitin projektin jo maaliskuussa, jolloin postasin kuvan virkatuista kukkasista.  Kukat tulivat siis paitaan, johon tuunailin myös hieman strasseja. Idean paitaan sain Odd Mollyn -vaatteesta, jonka bongasin Putiikki Rannalla -kaupasta Tampereelta. En kuitenkaan raaskinut ostaa paitaa, vaan päätin säheltää oman :) Oman paitani esikuvaa ei löydy näköjään enää tuolta sivulta, eikä oma paitani kyllä muutoinkaan ole samanlainen kuin kaupassa. Lähinnä nuo pitsikukat ovat yhdistävä tekijä.

Koti kotoa löysin pienen nöttösen jotain hieman kellertenyttä, vanhaa puuvillalankaa. Siitä syntyikin mukavasti kolme kokonaista kukkaa ja yksi pienen pieni, jotta lanka ei olisi jäänyt pyörimään nurkkiin. Lisäksi ostin käsityökaupasta ommeltavia strasseja, jolla jatkoin koristelua. Itse paita on H&M:n perushihatonpaita, johon ompelin vielä pikku hihat harmaasta sifongista.