Eilen kävin postista hakemassa paketin, jonka sny oli minulle lähettänyt. Samalla matkalla kävimme äidin kanssa kylässä, joten niinhän siinä kävi että piti paketti jo avata kylässä, kun en malttanut odottaa kotiin asti että pääsen sitä avaamaan :) Paketti oli aika iso ja tällaiselta näytti sisältö
939661.jpg
Kuvasta puuttuu osa, kun eivät mahtuneet tuohon tarjottimelle :) Lisäksi oli vielä 2 kerää Novitan Chic mohairia. Tämä oli muuten minulle ihan uusi tuttavuus aikaisemmin en ole tuollaiseen Novitan lankaan törmännyt. Kool Aideja oli jokaista eri makua 2 kappaletta (kuvassa vain yhdet). Vaaleanpunaisia kynttilöitä oli peräti neljä! Suklaasta ehdin jo melkein puolet syömään ennenkuin kerkesin kuvan ottaa :) Ihan parasta suklaata tuo uusin Fazer. Ei olisi kyllä snyyni paremmin osannut ajatuksiani lukea, kun juuri eilen mietin (ennenkuin siis paketin hain) että pitäis käydä ostamassa mohairia :) Snyyni ehdotti että tekisin tuosta mohairista Pavonis-huivin, johon myös ohje oli mukana. Taidanpa juuri tuon huivin noist alangoista tehdäkin. Toisena vaihtoehtona olisi ollut Kotiliedessä (nro 16/2007) oleva pitsineule, mutta siihen menee 5 kerää lankaa ja Chic mohair taitaa olla myös hieman liian ohutta siihen. Tuo toinen ohje tuolla on Ilun pieni koolausopas. Itsekin olen tuon joskus tulostanut, mutta nyt sain sen värillisenä :) Valkoinen lanka on villalankaa ja vyötteestä päätellen se on Virosta. Se on siis tarkoitettu koolattavaksi ja sen myös koolaan kunhan ehdin. Joten oikein paljon KIITOKSIA SNYYLLENI! Ihana paketti kertakaikkiaan! :)

Olen saanut myös muita paketteja. Saksasta tilatu Stepit tulivat myös. Niiden piti tulla jo viime viikolla, mutta eivät sitten tulleet. Tällä viikolla sitten ajelin työpäivän jälkeen Kuopioon (olen siis nyt Jkl:ssä) ja takaisin, vain katsoakseni että onko lähetys jo tullut. Hieman riskiä toimintaa, mutta onneksi postista oli tullut ilmoitus 3,32kg painavasta paketista. Siellä oli 28 kerää Step-lankaa.
939659.jpg
Tuollaisia karvakeriä tilasin itselleni. Sininen langan ostin poikaystävän äidiltä, kun se olikin aika kivan värinen ja en itselleni tajunnut tuon väristä tilata. Tekisi mieli aloittaa jokaisesta langasta tekemään sukkaa tai lapasta, mutta pakko malttaa vielä. Tällä hetkellä tyydyn siis vain hiplailemaan lankoja :)

Viimeisin tekeillä oleva neule on Cavern cardigan.
939663.jpg
Kyllä tästä mytystä vielä valmis villatakki tulee :)